12.9. Reservi upseerit järjestivät meille mukavan päivän maanpuolustuksen merkeissä tynnyrikoskella. Ohjelmassa oli "asentoa ja lepoa"sekä puolijoukkueteltan pystytys, purkaminen ensiksi ohjattuna ja tietenkin uudelleen pystytys. ihmetystä riitti , miten tuosta kangas ja rauta kasassa saadaan aikaiseksi teltta, mutta viimein se oli pystyssä, olisipa muutama sinne yöpymäänkin jäänyt .

Sitten opeteltiin käyttämään trangiaa, vai mikä se nyt oli, lämmitimme siis jokainen omat hernekeitto, paitsi Anne ja Tuija jotka 😅"huijasivat "😅 Petrin lämmittämään oman keittonsa, tai oikeastaan taisi olla pieni vahinko.

Ruuan jälkeen heittelimme kranaatteja metsässä, olipas se vaikeaa yrittää mahallaan heittää kranaatti (kivi) tiettyyn merkittyyn paikkan, mutta hienosti kaikki onnistuivat, jokainen omalla tyylillään. Siinä kranaattien heiton lomassa löysimme muutakin ihmettelemistä puunlehdeltä, nimittäin jotain lehtiä syöviä vihreitä öttiäisiä, Timo tiesin niiden olevan kultakuoriaisia.

Varmasti nuorempien mieleen olikin viimeinen leikki, olisiko ollut vihollisen yllättäminen😁 yksi oli isoa kiveä vahtimassa, kun toiset yrittivät metsän kautta yllättää hänet ja saada kivi vallattua itselleen, valitettavasti siinä ei aina onnistuttu, sillä, "vihollinen" oli niin tarkkana.

Lopuksi syötiin kokkien paistamia lettuja ja juotiin nokipannukahvit. Päivä oli huippu ja ilmainen suosi meitä.DSC_0320.jpgDSC_0345.jpgDSC_0317.jpgDSC_0306.jpgDSC_0335.jpgDSC_0326.jpg